Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta,
vuorilinna, johon minut pelastat.
Ps. 31:3
Tällä viikolla olemme matkalla, vaeltamassa. Paaston alkuun on vain muutama päivä. Ajattelen, että paasto on palaamista Kristuksen lähelle. Aikaa, jolloin meitä erityisellä tavalla kutsutaan palaamaan armon ja anteeksiannon lähelle. Aikaa, jolloin meitä muistutetaan missä meidän on parasta olla. Aikaa, jolloin meidän itse on raivattava tietä takaisin Jumalan luo. Mieleen nousee tuttu kuva Tuhlaajapojasta, joka harhailtuaan, eksyttyäänkin, vaeltaa epäröiden takaisin kotia kohti. Peläten reaktiota, joka odottaa, kun liian kauas eksynyt palaa takaisin. Mitä on vastassa?
Avoin syli.
Kun me ihmiset vaellamme, harhaankin, on yksi joka pysyy. Jumala on. Psalminlaulajan kanssa huudamme hänelle: Ole minulle, pysy, älä pakene minulta. Anna turvapaikka, johon voin aina palata. Sulje suojaan, älä päästä minua turvattomille poluille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti