Oven takana

Päivän sana -teksti, julkaistu Turun sanomissa tuhkakeskiviikkona 22.2.2012

Jeesus sanoi:
    "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. Luuk. 13:24

Kun edessä on itseltä suljettu ovi, on pohdinnan paikka. Me kun olemme niin tottuneet siihen, että ovet suorastaan liukuvat edestämme auki. Tai jos eivät liu’u, niin onhan niissä kahvat, joista vetää, vaikka voimaakin vähän käyttää. Mutta kun eteen tuleekin ovi, joka ei liu’u, joka ei kahvasta aukene, ei summerin soitolla loksahda auki tai koputtamisen jälkeenkään avaudu, on olo todella ulossuljettu.

Joskus meille on osoitettava suljettu ovi, että ymmärrämme hetkeksi pysähtyä miettimään. Miettimään elämäämme, katsomaan kulkuamme, taaksejäänyttä matkaa. Sitä on katumus. Oman keskeneräisyyden ymmärtämistä. Oman vajavaisuuden havaitsemista. Sitä että oivaltaa, kuinka riippuvaisia olemme Kristuksen armosta, rakkaudesta.

Kun hetken seisomme sen oven luona, katuen, itseämme tutkien; voimme huomata ettei sitä ovea sulkenutkaan Kristus, vaan me itse. Ja häneen turvautuen, anteeksiantoa pyytäen, saamme luottaa oven taas avautuvan Kristuksen ristinkuoleman tähden.

STOP!

Päivän sana -teksti, julkaistu Turun Sanomissa laskiaistiistaina 21.2.2012

Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne!

Hes. 18:30

Kuinka monta STOP -merkkiä, tai kielletty ajosuunta -kylttiä tarvitaan, ennen kuin huomaan olevani tiellä, jonka päässä on varma tuho. Tee u-käännös heti kun vain voit, huutaa navigaattori. Ja minä en huomaa, en ymmärrä, että tieni ja suuntani ovat väärät. Tarraudun turhuuteen, hukutan ikuisuuden kaipuuni hankkimalla katoavaista. Murehdin turhia, kun pitäisi luottaa. Tuhoan maailmaani, jota minut kutsuttiin varjelemaan. Rikon ihmissuhteitani, joita minun piti rakentaa. Etsin omaa hyvääni, kun lähimmäisen piti olla mielessäni ensimmäisenä. 

Ehkä vasta kun törmään päättyvä tie -aitaan, ja olen törmäyksestäni kipeä ja kurja, alan ymmärtää, etten ollutkaan valinnut oikein. Että oikea reitti kulkikin tuossa eikä tässä. Ja sitten käännyn, etsin uuden reitin ja rukoilen Kristusta näyttämään minulle valoa.

Matkalla

Päivän sana -teksti julkaistu Turun Sanomissa 20.2.2012


Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta,
vuorilinna, johon minut pelastat.

Ps. 31:3

Tällä viikolla olemme matkalla, vaeltamassa. Paaston alkuun on vain muutama päivä. Ajattelen, että paasto on palaamista Kristuksen lähelle. Aikaa, jolloin meitä erityisellä tavalla kutsutaan palaamaan armon ja anteeksiannon lähelle. Aikaa, jolloin meitä muistutetaan missä meidän on parasta olla. Aikaa, jolloin meidän itse on raivattava tietä takaisin Jumalan luo. Mieleen nousee tuttu kuva Tuhlaajapojasta, joka harhailtuaan, eksyttyäänkin, vaeltaa epäröiden takaisin kotia kohti. Peläten reaktiota, joka odottaa, kun liian kauas eksynyt palaa takaisin. Mitä on vastassa?  

Avoin syli.

Kun me ihmiset vaellamme, harhaankin, on yksi joka pysyy. Jumala on. Psalminlaulajan kanssa huudamme hänelle: Ole minulle, pysy, älä pakene minulta. Anna turvapaikka, johon voin aina palata. Sulje suojaan, älä päästä minua turvattomille poluille.