Kovin usein saan itseni kiinni toivottamasta hyvän itsenäisyyspäivän sijasta hyvää itsepäisyyspäivää. Tänä vuonna heräsin miettimään mikä on syynä tähän muka vitsikkääseen lausahdukseen. Miksen voi toivottaa itsenäisyyspäivää kunnolla, ilman puolipakkoa vitsailuun?
Johtuuko se siitä, että itsenäisyyspäivän sisältö ei minullekaan ole aivan selviö. Vaikka olen kiitollinen menneille sukupolville taisteluistaan itsenäisen valtion säilyttämiseksi, talvisodan muistelu ja itsenäisyyden korostaminen eräänlaisesta sotilaallisesta paatoksesta käsin ei sytytä minua. Kaipaan päivään muutakin. Mutta mitä se sitten olisi?
Sunnuntaina käänsin kesken ohjelman ykköselle, kun Nyberg haastatteli Tasavallan presidenttiä. Ja silloin, sitä kuunnellessa minussa heräsi ylpeys. Ylpeys siitä, että maamme on niin hieno, että täällä nainen voi nousta presidentiksi. Ylpeys siitä, että maassamme kaikilla on tasavertainen mahdollisuus kouluttautua ja pyrkiä elämässään sille paikalle josta haaveilee. Ylpeys siitä, että (vieläkin) maassamme löytyy tahtoa huolehtia niistä, joille elämässä ei anneta parhaita lähtökohtia. Ylpeys siitä, että olemme kansainvälisesti sellaisessa asemassa, että voimme vaikuttaa myös muiden maiden ja kansojen käsityksiin hyvinvoinnista, tasa-arvosta ja huolenpidosta.
Tällaisesta Suomesta minä olen ylpeä. Tällaista Suomea haluan olla rakentamassa. Tällaista Suomea haluan tänään juhlia. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti