Meidän Jumalamme on sylin Jumala.
Jo opiskeluaikana ymmärsin tämän erityisellä tavalla kun hepreaa opiskellessa selvisi, että Jumalan rakkautta kuvaavan armo -sanan heprealainen juuri on sana joka tarkoittaa kohtua. Jumalan rakkaus on kohturakkautta, sisälleen sulkevaa, hoitavaa, uutta synnyttävää rakkautta.
Erityisellä tavalla se, että Jumalamme on sylin Jumala, tulee todeksi kastehetkessä, jossa luetaan evankeliumi Jeesuksesta, joka ottaa lapset syliinsä. Ja miten tämä evankeliumin kertomuksen tilanne tulee todeksi siinä hetkessä kun kasteessa Jumala sulkee syliinsä lapsen ja lupaa siunauksensa ja huolenpitonsa tälle koko elämän ajaksi.
Me ihmiset olemme Raamatun mukaan Jumalan kuvia. Suurin lahja, jonka Jumala on antanut meille annettavaksi muille on sylin lahja. Se, että voimme sulkea toisen ihmisen syliimme, halaukseemme, tarjota turvaa, lohdutusta ja rakkautta. Ja koska olemme Jumalan kuvia on Jumalamme oltava sylin Jumala.
Jumala tietää kyllä, että osaamme käyttää lahjaamme väärin; emme tarjoa syliämme vaikka näemme sitä tarvittavan, tai käytämme käsiämme turvan sijasta väkivaltaan.
Onneksi virheensä ymmärtävälle on luvattu sylin avoimuus. Jumalan syli on yhtä avoin kuin oli isän syli Tuhlaajapojalle, joka virheensä ymmärrettyään palasi takaisin. Avoimeen syliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti