Miten hankalaa se sitten kuitenkin on. Vaikka kieli minulle elää monella tapaa kirjoitettuna paremmin kuin puhuttuna. Nautin hyvin kirjoitetusta tekstistä. Pidän kirjoittamisesta.
Mutta kun tulee se hetki, kun saarna pitäisi saada paperille, nousee eteen näkymätön, mutta lähes läpäisemätön muuri. Kurkkua kuristaa, vatsaa nipistää ja aivot huutaa vastalauseita ja hätähuutoa. Gradun kirjoittaminen oli kamala prosessi. Joka päivä, hirveä valkoinen arkki koneella, joka odotti sormien toimintaa, ajattelun hiomista, sanojen, virkkeiden synnyttämistä.
Ja nyt ensimmäistä blogia aloittaessa (jonka piti olla aivan toisesta aiheesta), jumittaa aivoni jälleen. Jumittavat vain ja pelkäävät sitä hetkeä, jolloin ensimmäiset kirjaimet ruudulle välähtävät, ensimmäiset sanat määrittelevät syntyvän lauseen muodon, ensimmäinen lause sen, minne tekstini lähtee kulkemaan. Ihan kuin pelkäisin sen karkaavan jonnekin, jonne en itse pysty sitä seuraamaan...
No, karkaa nyt tekstini. Lähde vapaaksi. Hei hei.
en tiedä huomasitko mutta olet saanut lukijan... ja nyt kommentin :) ♥
VastaaPoista